Myydään hyvään kotiin

Kahden päivän työn tulos: ihana keijukaismekko. Ohje omasta päästä (saatavilla jos jotakuta kiinnostaa). Tämäkin olis nyt myynnissä, koska meiltä ei käyttäjää löydy. Koko on vallan joustava, tämä menee noin kolmevuotiaasta jopa seitsemään vuotiaalle. Meidän seiskavuotias remujätkä sovitti sitä, ja tunikamallisenakin se olis aika kaunis. Ei nyt sentään pojalle :)

Lanka italialaista puuvillalankaa, menekki noin 300g. Vinkkaa lootaan tai s-postiin, jos sinulla olisi käyttöä tällaiselle ihastukselle!

Kuvassa mekko on vielä pingotuksessa, ja kuvakin on huono. Väri on ihan ehta vaaleanpunainen ja kuvio tulee näkyviin paremmin salamattomassa kuvassa.

Myyntiin vaan

Kiinnostaako jotakuta italialainen puuvillalanka? Tämä on ihanan pehmeää, luonnonvalkoista puhdasta puuvillaa, mutta minä en kertakaikkiaan keksi mitä ihmettä siitä voisi neuloa! puikkosuositus on 2-3 tälle, aika ohkaista on.

Kommentoi lootaan tai laita postia, jos sinulla olisi käyttöä tälle. Minulla ei pitkän mietinnänkään jälkeen ole.

Näitä olisi yhdeksän 50g:n kerää.

Kolmannen sadepäivän virittelyä

Vielä vaan sataa ja on kylmä. Ulkona ei voi tehdä mitään, ainakaan jos on tällainen vilukissa kuin minä. Ajatuskin palelee, ettäkö tuonne. Siellähän pysyisi melkein lumi maasssa!

Aika kuluu kovin hitaasti, kun mutkallakaan ei ole juuri mitään mielekästä tekemistä. Askartelimme tänään kortteja (tai Mutka askarteli, äiti vaan tylsästi neuloi). Nyt on jotain erityistä pingottumassa sängyllä. Nukun varmaan ensi yön lattialla?

Kuva kevätkukkasista, kun ei nyt muutakaan irtoa =)



Siinä se on narsisti kavereineen.

Suru

Mamma on lähdössä. Saattohoitokodissa, emme kukaan tiedä, milloin on viimeinen hetki. Se pelottaa, suututtaa, itkettää. Olen tehnyt surutyötä etukäteen hiljalleen, neulonut valkoista pitsineulehuivia Mammalle ehkä viimeiseksi lahjakseni.

Mamma on ollut minulle toivon, uskon ja luottamuksen peruskallio. Vaikka kaikki muu menisi mönkään, häneen olen aina voinut turvata. Tuo vahva, vaikka hauras, vakava, vaikka hymyilevä. Rakas mamma.

Kunpa pääsisin käymään häntä katsomassa. Vaan juuri nyt olen rahaton, eikä matka ole ihan lyhyt. Kertoisin, miten paljon hän on minulle antanut ja miten paljosta jään hänelle velkaa. Senkin kertoisin, kuinka suunnaton on suru ja luopumisen tuska. Hän ymmärtäisi kyllä. Vaikka sanoikin soittaessaan, ettei saa itkeä. Ei hänkään itkenyt. Mutta minä itkin, lohduttomia kyyneliä puhelimen kautta. Itkin neuloessani pitsihuivia, itken kirjoittaessani. Eikä vielä ole edes aika.

Aika, jos suo, parantaa haavat ja tuskan. Aion ehtiä Mamman luo.

Bileet!!

Vietettiin Mutkan 7-v. syntymäpäiväjuhlia vähän toisenlaisella tavalla, kuinkas muutenkaan muusikkojen jälkikasvun kanssa...

Mutkalle varattiin paikallinen seuraintalo, soiteltiin pari tuttavaa hoitamaan musiikkipuoli. Oli valot ja jytät, ja kakun koristeeksi Iskä tuli esiintymään. Rokki soi ja tenavat laittoivat menovaihteen päälle. Minä pysyttelin parrasvaloista kauempana ja tarjoilin kaikille karkkia ja limuskaa.

Tähtihetki: Iskä nosti mutkan lavalle kanssaan. Voi pienen pojan (Korjaan: ison pojan) onnea ja ylpeyttä!



Aivan ihanaa. Näistä muistoista riittää vieäl pitkälle kesään.

Lupauksia

Äkkiä vaan polkkaan tähän lupaamani pupunkuvan mattoineen. muuten on jo kiire lastenhuoneen seiniä repimään! :)



Pohjana pupulla on iso limpparipullo, jonka pesin ja täytin hiekalla. Pään ompelin ja täytin sekä piirsin ilmeen, toisessa korvassa on vähän rautalankaa vallattoman ilmeen luomiseksi.
Sitten pää liimattiin pullonsuuhun sopivasti ja ommeltiin (sekä minä tietenkin vähän neuloinkin) vaatteita. Mekossa on taskuja, meillä siellä säilytetään karkkia pienimmäisten riemuksi. Kettukarkkeja. Kuuluvat jänösen olemukseen kuin kiikarit hirvelle!

Tarkennus: Mutkan huonetta rempataan, seinät vaan tällä kertaa, sekä muutama huonekalu. En siis revi mitään isompaa, mitä nyt vähän vanhaa tapettia. :)

Kaksi valkoista pupua?

Aivan ihana paketti odotti tänään postilaatikossa. Voitin Ixun blogin arvonnassa "jotakin". Pelkäsin, että postimies vie sen vähintään jonkun muun laatikkoon, eihän näin onnellisesti voi sattua minulle!



Palkinto oli paljon enemmän kuin "jotain": Aivan ihana Ixun itseneulottu liina (on jo keittiön pöydällä koristeena, etsii paikkansa kohtsilleen), itsetehty kortti, makeisia... Kool Aid-pussillinen (en ole rohjennut koskaan kokeilla, haaveilla vain), sekä kaksi kerää aivan valkoista, ihanaa mohairia. Hypistelen vaan, ei näistä nyt ainakaan hetkeen mitään voi edes neuloa! Tuntuu kuin pientä ja pehmoista pupua pitelisi!

Kiitos kaunis Ixu, tää oli nyt enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa... melkein nyyhky tulee.