Hiljaisuus

Olettehan tietenkin huomanneetkin, että täällä on hiljaista. Olen yrittänyt kirjoitella ainakin silloin tällöin, että ilahtuisitte... mutta nyt on veto pois. Uusi työ alkoi, pojalla koulu ja ...seliseli.

Uusia käsitöitä ei ole valmistunut. Mitä nyt aikalailla housujen polvia paikkailtu. Neulepuolen työt ovat ihan jumissa, hartiat eivät nyt jaksa mukana tahdissa. Nyt vaan totutellaan. Olen joutunut ajattelemaan elämää ja sen päättymistä konkreettisemmin, kuin koskaan ennen. Sitä, miten ottaa lähelleen toinen ihminen, jonka kumppani on juuri nukkunut pois. Sellainen, jonka kanssa ei päästy läheisiksi, sillä se kumppani oli perheen koossapitävä voima.
Entä, jos ei-niin-läheinen lähiomainen on vielä elossa, mutta tietää ja huolehtii jo siitä, mitä sen jälkeen. Miten sanon hänelle, että hän on yhä rakas, vaikkemme milloinkaan olleet kiinnostuneet samoista asioista? Onko sopivaa luvata tänne jäävälle osapuolelle, että minä tahdon auttaa häntä sitten kun? Vai olisiko sopivampaa olla sivelemättä suolaa haavoihin nyt, kun lanka elämään on niin hauras... ellemme puhuisikaan kovin paljon nyt... en tiedä, en osaa ajatella näin kipeitä asioita aivan loppuun saakka. Tällaista tänne kuuluu. Terveisin ystävänne "väitättevaanettämuljaanasioita".