lauantai 26. syyskuuta 2009

Lankoskella


Kävimme pikapyrähdyksellä Lankosken vanhalla padolla. Ravintola Köffi (kioski se minusta kyllä on)on aina kasitiellä pakkopysähdyksen paikka: siellä on viihtyisää, yleensä rauhallista, hyvää ruokaa. Lapset tilaavat huipputerveellistä - hampurilaista, ranskalaisia, nakkeja... äiti yleensä tyytyy kahviin, koska vatsanympärys ei siedä noita ihania grillimässyjä =)







"lentävä lapsonen"

Joka kerta myös vanhaa koskea on käytävä ihailemassa. Tällä kerralla meillä oli enemmänkin seikkailuaikaa, ja kosken takaa löysimme aivan ihanan vanhan padon. Mutka sanoi, että kivenkoloissa näkyi käärmeitä. Mikä ettei, mutta tulimme kohtuullisen kiireellä kivikosta pois.

Päälle päätteeksi lapsen matkatessa viikonloppureissulleen minä jäin Pori cityyn viettämään ihanaa aikaa pitkäaikaisen uskotun ystävän kanssa. Kävimme innokkaina kirpputoreilla ja illalla ravintolassa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa =)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Hiljaisuus

Olettehan tietenkin huomanneetkin, että täällä on hiljaista. Olen yrittänyt kirjoitella ainakin silloin tällöin, että ilahtuisitte... mutta nyt on veto pois. Uusi työ alkoi, pojalla koulu ja ...seliseli.

Uusia käsitöitä ei ole valmistunut. Mitä nyt aikalailla housujen polvia paikkailtu. Neulepuolen työt ovat ihan jumissa, hartiat eivät nyt jaksa mukana tahdissa. Nyt vaan totutellaan. Olen joutunut ajattelemaan elämää ja sen päättymistä konkreettisemmin, kuin koskaan ennen. Sitä, miten ottaa lähelleen toinen ihminen, jonka kumppani on juuri nukkunut pois. Sellainen, jonka kanssa ei päästy läheisiksi, sillä se kumppani oli perheen koossapitävä voima.
Entä, jos ei-niin-läheinen lähiomainen on vielä elossa, mutta tietää ja huolehtii jo siitä, mitä sen jälkeen. Miten sanon hänelle, että hän on yhä rakas, vaikkemme milloinkaan olleet kiinnostuneet samoista asioista? Onko sopivaa luvata tänne jäävälle osapuolelle, että minä tahdon auttaa häntä sitten kun? Vai olisiko sopivampaa olla sivelemättä suolaa haavoihin nyt, kun lanka elämään on niin hauras... ellemme puhuisikaan kovin paljon nyt... en tiedä, en osaa ajatella näin kipeitä asioita aivan loppuun saakka. Tällaista tänne kuuluu. Terveisin ystävänne "väitättevaanettämuljaanasioita".

tiistai 25. elokuuta 2009

Vähän uutta silmäniloksi

Pientä uutta tuli hankittua. Pojan japani-huoneeseen yövalo. Olkkarissa vanha Singer sai koristeekseen sekalaisen nipun tavaraa, jotka nyt vaan sattumalta sopivat yhteen.



sunnuntai 16. elokuuta 2009

Vieras

Nyt se tapahtui! Olen yrittänyt ja odottanut - ja vihdoin hän saapui. Ruoan houkutus kävi liian suureksi.



Hän oli ujo, ja tuli sievästi kävellen ja käänsi selkänsä. Ennen kuin huomasi, että ylhäällä on aivan häntä varten!



perjantai 14. elokuuta 2009

Viikonlopun viettoon



Kävimme kaupassa. Meille tulee vieraita, tai siis tuttuja. Oli viikonlopun ruokasuunnitelma ja kaikki... hirveän hienoa, eikö?

...kunnes erään hyllyn päädyssä näin nämä. Miltä kuulostaisi Salmiakki-chili? Entä Vadelma-milkshake? Ja eikun kääntelemään =)

Terveisin tahdoton ja selkärangaton mainonnan uhri.

Mitenkäniin ne on auki? Minäkö muka? Keksinmuruja paketin päällä? En myönnä mitään!

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Sisustuspuuhia kirpputoreilta sekä sukulaisten varastosta

Lastenhuone saa lisää roipetta ja tavarat pääsevät järjestykseen. Upeat miekat Mutka osti itse omilla rahoillaan kirpputorilta. Kynttilälampetit saatiin lahjana sukulaiselta. Kaikki irtonainen (pokemon-korttikansioita ja sellaisia lukuunottamatta) laitetaan tästä lähin kaappeihin piiloon. Tunnelma on rauhallinen, kun kaikki ei ole avonaisilla hyllyillä. Tykkään.













Tänään alkoi Mutkan koulu. Innoissaan se juoksi koulun pihaan, kun autolla vein. Ellei olisi satanut, olisi saanut mennä pyörällä itse.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Neule"rintama"

Tässä ei kyllä voi mistään rynnäköstä puhua. Yhdet sukat valmistui, ja nekin pientä kokoa eli kuopukselle.



lankana oli uusi tuttavuus: Viking Froya. Aivan ihanaa neuloa, sopi kolmosen puikoille (joita käytän mielelläni sukkiin). Pehmeää, kutittamatonta, soljuvaa. Ihanaa.
Ja nyt se pakollinen mutta. mutka sovitti ensimmäistä sukkaa ja unohti sen noin vartiksi jalkaan. Se nyppyyntyi ja vanui, ja aivan kuin se olisi jo puolen vuoden vanha sukka! Höh!

Kai niitä kuitenkin käyttää voi. Monoissa ja luistimissa.