perjantai 19. helmikuuta 2010

Muutoksen aika

Anteeksi!Anteeksi!!

En ole jaksanut kirjoittaa. Olen muuttanut lapsineni kaupunkikotiin. Tämä kaikki on vienyt liiaksi voimia, suru ja ero ja kaikki...

Kyllä minä vielä. Olen neulonut ja ommellut, mutta kuvia en ole ottanut. Mitä sitä nyt rumassa kerrostalossa.
Päätin kuitenkin, että ryhdistäydyn. Kyllä niitä kuvia kohta taas alkaa tulla, ja tekstiäkin. Ei elämä tähän päättynytkään.

Rakkaudella Sara

torstai 17. joulukuuta 2009

Ihana lahjus!

Oivoi, miten mieltäni lämmittää! Sain Katilta Omenankukkia ja Villalankaa-blogista arvontapalkinnon. Paketissa oli kaksi vyyhteä ihanan punaista perulaista merinovillalankaa. Aivan upeaa, en ole koskaan törmännyt tällaiseen luksukseen! Lisäksi sain piparisuklaalevyn, ison ja ihanan, sekä maustettua mate-juomaa. Sekin on minulle aivan uutta!


Kiitos kaunis, Kati!

lauantai 21. marraskuuta 2009

Joulua keittiöön

Vihdoin ehdin ommella verhoja ja liinoja, askarrella koristeita ja laittaa ne vielä esillekin! Tässä makupaloja meidän jouluisesta keittiöstä. Olen pelkistetyn ystävä, enkä varmaankaan ainakaan lisää enää mitään.









Raitakangas Finlaysonin pussilakanasettiä. Halavalla. Sitä jäikin vielä, jos innostun raidoittamaan vaikka koko talon! Leikkasin siis kaiken kauniin rikki ja ompeleskelin muutaman suoran sauman.

Tuoli kahvinkeittimen alla on tilapäisratkaisu, siihen tulee jokin kapea hyllytaso/seinähylly/kaapinpuolikas, jos sellaista nyt ylipäätään on olemassa. Listoitus uupuu, mutta so what =)

Piparit lapsellisia tuotoksia savesta, äidillä ei ollut osaa eikä arpaa niiden aikaansaamisessa. Mandariinit menivät vanhoiksi kulhossa, mutta ne pystyi hyvin vielä viipaloimaan ja kuivattamaan jouluisiksi koristeiksi kappaverhontapaiseen...

Matto (Ikean) Tiinalta. Kiitos kaunis, se on täydellinen! <3 Muu rekvisiita onkin vanhaa.

Joulu saa tulla!

torstai 19. marraskuuta 2009

Arpakoneen tulokset

Tulokset? Kyllä, enemmän kuin yksi.

Hölläsydämisenä ja lahjojen antamisesta pitävänä ihmisenä en malttanut jättää vain yhtä ihmistä ilakoimaan saamastaan tuurista. Arvoin toisenkin, lohdutuspalkinnon. Meillä lapsena Mamma aina synttärijuhlille tullessaan antoi sankarille lahjan, ja muille lohdutuspalkinnon. Eipä ollut koskaan kateutta tai pahaa mieltä!
En minä nyt sentään ihan niin montaa palkintoa, mutta jos sen yhden pienen...

Käytin satunnaislukugeneraattoria.



Laskujeni mukaan voittajaksi suoriutui niukin naukin Mude.

Toiseksi kiri Artun äiti, joka siis saa kuitenkin jotain pikkuista kivaa =)

Onnittelut molemmille voittajille! Laittaisitteko sähköpostia sivupalkissa olevaan osoitteeseeni yhteystietoineen, niin alan vähitellen värkätä postia teille =)

Arvonta suljetaan!

Näiden vihreiden sukkien myötä suljetaan arvontakin. Kiitos ihan jokaiselle osallistujalle! Tuli hurjan hyvä mieli siitä, että kävijöitä on niin paljon, kuin myös siitä, että moni tahtoo saada omakseen jotain... enpä kerro enempää =) Olkoon yllätyksenä toistaiseksi!



Lankana Lidlin joku lanka (kaikkihan ne on tekokuituisia), joka narisi neuloessa. Vakaumuksellisesti päätin, etten koskaan osta sitä. Ostin kuitenkin. Olkoon, ihan hauskat ne on. Menevät erääseen joulupakettiin tossujen ja punaisten sukkien kanssa.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Huomio! Arvonta!

Huomioin juuri vasta itsekin, että kävijämittari suhauttelee aivan kohta viittätonnia. Senpä vuoksi kommentoineiden kesken arvonta. Mainostaakin saa, mutta minen kyllä jaksa laskeskella niistä lisäpointseja. Siispä yksi miumau jokaiselle, olkoonkin jostakusta kuitenkin kamalan kurjasti tehty =)

Arvonta siis käynnissä siihen saakka, kunnes mittari vinkuu yli viidentuhannen, huudan sitten stoppia.

Laita mielellään kommenttiisi jotain viitettä siitä, millaisen toivoisit palkkiosi olevan, jos osut onnettaren suosikiksi.

Lizard hits again

Pipolle kaveriksi lapaset. Tämä on nyt se loistava idea joka ulkoa hakien löytyi =) Silmät kirjoin villalangalla, piposta poiketen. Vähän näköä antavat pienet lasihelmet. Kieli on i-cordia - en jaksanut alkaa leikkailemaan kankaista mitään. Selkäruoto virkaten kuten pipossakin. Sisään neuloin toisetkin lapaset siinä toivossa, että ne olisivat lämpimämmät talviaikaan. Pipoon pitäis varmaan kanssa!



Jatkoa seuraa =)